Etsi
Kristuksen jälleentuleminen
Alice A. Bailey
Transkendentti Jumala, joka on suurempi, laajempi ja inklusiivisempi kuin hänen luomansa maailma, tunnustetaan yleismaailmallisesti ja sitä on yleisesti korostettu. Kaikki uskonnot voivat yhdessä Krishnan kanssa sanoa: "Levittäydyttyäni koko universumiin itseni osalla, minä pysyn." Tämä transkendentti Jumala on hallinnut miljoonien yksinkertaisten ja henkisesti suuntautuneiden ihmisten ajattelua kautta niiden vuosisatojen, jotka ovat kuluneet siitä saakka kun ihmiskunta alkoi kulkea eteenpäin kohti jumaluutta.
Ihmiskunnan heräävälle tietoisuudelle on hitaasti valkenemassa suuri rinnakkainen totuus immanentista Jumalasta, joka "levittäytyy" jumalallisesti kaikkiin muotoihin, määrittää sisäpuolelta kaikkia luonnonkuntia ja ilmaisee luontaista jumaluutta ihmisten kautta ja - 2000 vuotta sitten - kuvasti tuon jumalallisen immanenssin luontoa Kristuksen persoonassa. Tänään, tämän kehkeytyvän jumalallisen läsnäolon seurauksena, ihmisten mieliin tunkeutuu uusi käsite: "Kristus meissä, kirkkauden toivo." (Kol. 1:27). Vallitsevana on kasvava ja kehittyvä usko, että Kristus on meissä, kuten hän oli mestari Jeesuksessa, ja tämä usko tulee muuttamaan maailman tapahtumia ja ihmiskunnan koko asenteen elämää kohtaan.
Tuon 2000 vuotta sitten vietetyn elämän ihmeellisyys on yhä kanssamme eikä se ole kadottanut mitään tuoreudestaan. Se on iäisesti kestävä inspiraatiomme, toivomme, rohkaisumme ja esimerkkimme. Rakkaus, jota hän osoitti, pitää yhä vallassaan ajattelevaa maailmaa, vaikkakin vain suhteellisen harvat ovat todella pyrkineet osoittamaan samaa rakkauden laatua kuin hän - rakkautta, joka erehtymättä johtaa maailman palvelemiseen, täydelliseen itsensä unohtamiseen ja säteilevään, magneettiseen elämään. Hänen puhumansa sanat olivat harvat ja yksinkertaiset, ja kaikki ihmiset voivat ymmärtää ne, mutta niiden merkitys on suureksi osaksi hukkunut Paavalin mutkikkaaseen legalismiin ja pohdiskeluihin sekä teologisten sananselittäjien pitkiin väittelyihin siitä saakka kun Kristus eli ja jätti meidät - tai näennäisesti jätti meidät.
Kuitenkin Kristus on tänään lähempänä ihmiskuntaa kuin minään muuna aikana ihmisen historiassa. Hän on lähempänä kuin useimmat pyrkijät ja toiveikkaat oppilaat tietävät, ja hän voi tulla vieläkin lähemmäksi, jos tässä kirjoitettu ymmärretään ja saatetaan ihmisten tietoon kaikkialla. Sillä Kristus kuuluu ihmiskunnalle, ihmisten maailmaan eikä vain kirkoille ja uskonnoille kautta maailman.
Hänen ympärilleen - siellä korkeassa paikassa maan päällä, missä hänen asuinpaikkansa on - ovat tänään kerääntyneet kaikki hänen suuret oppilaansa, viisauden mestarit, ja kaikki nuo vapautuneet Jumalan pojat jotka kautta aikojen ovat siirtyneet pimeydestä valoon, epätodellisesta todelliseen ja kuolemasta kuolemattomuuteen. He ovat valmiina täyttämään hänen käskynsä ja tottelemaan häntä, kaikkien mestarien mestaria ja enkelien ja ihmisten opettajaa. Kaikkien maailmanuskontojen kannattajat ja edustajat odottavat siellä hänen johdollaan paljastaakseen kaikille niille, jotka tänään kamppailevat maailman tapahtumien kurimuksessa ja jotka pyrkivät ratkaisemaan maailman kriisiä, että he eivät ole yksin. Transkendentti Jumala työskentelee Kristuksen ja henkisen hierarkian kautta tuodakseen vapautuksen. Kaikissa ihmisissä oleva immanentti Jumala on eräiden valtavien oivallusten kynnyksellä.
Jumalan tuntijoiden suuren apostolisen seuraannon jäsenet ovat tänään valmiina uudistettuun toimintaan. Tämä seuraanto koostuu niistä, jotka ovat eläneet maan päällä, jotka ovat hyväksyneet transkendentin Jumalan tosiasian ja löytäneet immanentin Jumalan todellisuuden, jotka ovat omassa elämässään lunastaneet Kristus-elämän jumalalliset ominaisuudet ja (koska he elivät maan päällä kuten hänkin eli ja yhä elää) "siirtyneet keskuudestamme verhon sisäpuolelle ja jättäneet meille esimerkin, että myös meidän tulisi seurata hänen askeliaan" ja heidän askeliaan. Myös me tulemme lopulta kuulumaan tuohon suureen seuraantoon.
Itse Buddha seisoo Kristuksen takana nöyrästi tunnustaen sen jumalallisen tehtävän, jota hän ryhtyy toteuttamaan ja koska tämä henkinen suoritus on niin lähellä. Hänen suunnitelmansa tuntevat eivät ainoastaan ne, jotka toimivat tietoisesti Jumalan valtakunnassa, vaan myös ne suuret henkiset olennot, jotka elävät ja asuvat "Isän kodissa", "keskuksessa, jossa Jumalan tahto tunnetaan", ovat mobilisoituneet ja järjestyneet auttaakseen hänen työtään. Henkisen seuraannon jäsenet Päivien muinaisen valtaistuimelta alas vähäisimpiin oppilaisiin asti (jotka muiden mukana ovat kerääntyneet Kristuksen jalkojen juureen) ovat tänään keskittyneet ihmiskunnan auttamisen tehtävään.
Suuri hetki, jota hän on niin kärsivällisesti odottanut, on lähes saapunut; "aikakauden loppu", johon hän viittasi puhuessaan pienelle oppilasryhmälle: "Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä aikakauden loppuun asti" on koittanut. Tänään hän seisoo ja odottaa tietäen, että hetki on tullut, jolloin "sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi." (Jes. 53:11).
Jumalan poikien henkisessä seuraannossa on vain odotusta ja valmistautumista. "Hierarkia odottaa." Se on tehnyt kaiken mahdollisen nykyisen tilaisuuden näkökulmasta. Kristus odottaa kärsivällisessä hiljaisuudessa valppaana pyrkimykselle, joka saa hänen työnsä materialisoitumaan maan päällä ja tekee hänelle mahdolliseksi viedä loppuun yrityksen, jonka hän aloitti 2000 vuotta sitten Palestiinassa. Buddha häälyy planeettamme yläpuolella valmiina esittämään osansa, jos ihmiskunta tarjoaa hänelle siihen mahdollisuuden. Kaikki riippuu nyt hyvän tahdon ihmisten oikeasta toiminnasta.
Isän kodista ("keskuksesta, jossa Jumalan tahto tunnetaan" tai esoteerikkojen Shamballasta) on lähtenyt käsky: hetki on tullut. Jumalan valtakunnasta, jossa Kristus hallitsee, on tullut vastaus: "Isä, tapahtukoon sinun tahtosi." Kautta kamppailevan, hämmentyneen ja onnettoman ihmisten maailman kuuluu lakkaamaton valitus: "palatkoon Kristus maan päälle." Sillä kolmessa suuressa henkisessä keskuksessa, Isän kodissa, Jumalan valtakunnassa ja heräävässä ihmiskunnassa vallitsee vain yksi tarkoitus, yksi idea ja yksi yhtenäinen odotus.
On olennaista, että tänään tiedettäisiin enemmän "keskuksesta, jossa Jumalan tahto tunnetaan". Suuren yleisön tulisi ymmärtää jonkin verran tätä korkeinta henkistä keskusta, jolle - jos me uskomme Evankeliumeja - Kristus itse oli aina kuuliainen. Me luemme usein Uudesta testamentista että "Isä puhui hänelle", tai "hän kuuli äänen", jota muut eivät kuulleet tai että kuultiin sanat: "Tämä on minun rakas poikani." Saamme lukea, että hänelle annettiin useita kertoja vahvistuksen sinetti (kuten sitä henkisesti kutsutaan). Vain Isä, planeettalogos, hän, jossa me elämme, liikumme ja olemme" (Apt. 17:28), Maailman herra, Päivien muinainen (Dan. 7:9) voi lausua nämä lopulliset vahvistavat sanat. Mestari Jeesuksen elämässä oli, kuten me hyvin tiedämme, viisi kriisiä tai vihkimystä - syntymä Beetlehemissä, kaste, kirkastus, ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus - mutta tämän ilmeisen ja käytännöllisen opetuksen takana on pohjavirta tai ajatus jostain paljon suuremmasta ja tärkeämmästä - Isän vahvistava ääni, joka tunnustaa sen, mitä Kristus on tehnyt.
Kun Kristus tulevana 2000 vuotena saattaa päätökseen työn, jonka hän aloitti 2000 vuotta sitten, vahvistava ääni tullaan varmasti jälleen kuulemaan ja hänen tulemiselleen suodaan jumalallinen tunnustus. Silloin Kristus tule suorittamaan tuon valtavan vihkimyksen, josta me emme tiedä mitään muuta kuin sen, että kaksi jumalallista aspektia yhdistyvät ja sulautuvat hänessä (rakkaus-viisaus täydessä ilmennyksessään, jota motivoi jumalallinen tahto tai voima). Siksi Buddha ja Kristus tulevat yhdessä astumaan Isän, Maailman Herran, eteen, ja he näkevät yhdessä Herran kirkkauden ja siirtyvät lopulta korkeampaan palveluun, jonka luonnetta ja laatua me emme tunne.
En kirjoita tätä missään fanaattisessa tai adventistisessa hengessä. En puhu kuten spekulatiivinen teologi tai uskonnollisen toiveajattelun edustaja. Puhun koska monet tietävät, että aika on kypsä ja koska yksinkertaisten ja uskollisten sydänten anomus on noussut korkeimpaan henkiseen piiriin ja pannut liikkeelle energioita ja voimia, joita ei enää voida pysäyttää. Hädässä olevan Ihmiskunnan avunhuuto on tänään niin mittava ja äänekäs, että - yhtyneenä henkisen hierarkian viisauteen ja tietoon - se on johtanut eräisiin toimenpiteisiin Isän kodissa. Ne tulevat johtamaan Jumalan kunniaan, jumalallisen tahdon hyvään muuntamiseen inhimilliseksi hyväksi tahdoksi ja seurauksena olevaan rauhaan maan päällä.
Suureen henkisen elämän kirjaan ollaan kirjoittamassa uutta kappaletta. Uusi tajunnan laajentuminen on välittömästi edessä. Jumalallisen tarkkaavaisuuden uusi tunnustaminen on nyt mahdollista ihmiskunnalle, ja paljastava odotus tulee osoittamaan oikeaksi Raamatun sanat: "Kaikki silmät saavat nähdä hänet."(Ilm.1:7). Ihmiskunnan uskonnollinen elinvoimaisuus tai henkinen historia voidaan tiivistää tunnustamisten sarjaan. Tunnustetaan ne, jotka kautta aikojen ovat muodostaneet apostolisen seuraannon ja jotka huipentuvat meille suurissa uskonnollisissa johtajissa, jotka ovat tulleet joukkoomme vuodesta 700 eKr. lähtien ja jotka ovat perustaneet suuret nykyaikaiset maailmanuskonnot, ja ennen kaikkea Kristuksessa itsessään, joka ilmenisi immanentin Jumalan täydellisyyttä sekä transkendentin Jumalan tietoisuutta.
Tunnustetaan edelleen rakkauden, elämän ja yhteyden tärkeimmät henkiset käsitteet, jotka ovat aina ihmisen ajattelun taustalla ja jotka ovat nyt oikean ilmaisun kynnyksellä. Tunnustetaan ihmisen todellisen veljeys, joka perustuu yhteen jumalalliseen elämään, joka toimii yhden sielun kautta ja ilmaisee itseään yhden ihmiskunnan kautta; näin ollen tunnustetaan suhde sekä jumalalliseen elämään kautta maailman että ihmiskuntaan itseensä. Tämä kehittyvä henkinen asenne tulee johtamaan oikeisiin ihmisten välisiin suhteisiin ja lopulta maailmanrauhaan.
Tänään on vielä eräs tunnustaminen tulossa mahdolliseksi. Se on kaikkialla tapahtuva Kristuksen läheisen paluun tunnustaminen (jos sellaista sanontaa voidaan käyttää jostakusta, joka ei ole koskaan jättänyt meitä!) ja eräiden henkisten mahdollisuuksien tunnustaminen, jotka tämä tapahtuma tekee mahdolliseksi.
Tämän tunnustamisen perusta on syvään juurtuneessa vakaumuksessa, joka on myötäsyntyisenä ihmisen tietoisuudessa, että jonkin suuren opettajan, jonkin pelastajan, paljastajan, lainlaatijan tai jumalallisen edustajan täytyy inhimillisen tarpeen ja inhimillisen vaatimuksen vuoksi tulla esiin henkisten realiteettien maailmasta. Kautta vuosisatojen, aina kun ihmisten tarve on ollut suurin ja vastauksena heidän lausuttuun pyyntönsä jumalallinen Jumalan poika on tullut - käyttäen monia eri nimiä. Silloin Kristus tuli ja näennäisesti jätti meidät, jolloin hänen työnsä jäi kesken ja hänen ihmiskuntaa koskeva visionsa jäi toteutumatta. Sillä 2000 vuotta on näyttänyt siltä, kuin kaikkea hänen työtään olisi jarrutettu, estetty ja se olisi ollut hyödytöntä, sillä kirkkojen kasvu kautta vuosisatojen ei ole takuuna henkisestä menestyksestä, johon hän pyrki.
Tarvitaan enemmän kuin teologisia tulkintoja ja maailmanuskontojen kannattajien määrällistä kasvua (kristinusko ja buddhalaisuus mukaan luettuina) osoittamaan, että hänen lähetystyötään maailmalle on viety menestyksellisesti eteenpäin. Se kaikki näytti mahdottomalta, sillä tarvittiin kolme ehtoa; niiden alaisina hänen työnsä testaamista voitaisiin yrittää. Tänään nämä kolme ehtoa ovat todistettuja tosiasioita. Ensiksi, kuten me olemme nähneet, planeetan yleinen tilanne, joka on valitettavasti (johtuen ihmisen itsekkyydestä) osoittautunut luonteeltaan niin katastrofaaliseksi, että ihmiskunnan on ollut pakko tiedostaa onnettomuuden syy ja alkulähde. Toiseksi, henkinen herääminen, jonka vaikutus tulisi olemaan ihmisen tietoisuuden syvimmissä syvyyksissä, ja maailmansodan (1914 -1945) seurauksena tänään asia niin onkin. Kolmanneksi, vakaasti nouseva invokatiivinen huuto, rukous tai vaatimus, joka on suunnattu kohti korkeita henkisiä lähteitä, riippumatta siitä, millä nimellä näitä lähteitä kutsutaan.
Tänään nämä kolme ehtoa on täytetty ja ihmiskunta kohtaa uuden mahdollisuuden. Ihmiskuntaa kohdannut onnettomuus on yleismaailmallinen ja laajalle levinnyt. Kukaan ei ole säästynyt, ja se koskee kaikkia ihmisiä tavalla tai toisella - fyysisesti, taloudellisesti tai sosiaalisesti. Ihmisten henkinen herääminen kaikkialla (maailman uskontojen sisä- tai ulkopuolella) on yleistä ja täydellistä, ja kaikkialla voidaan nähdä kääntymistä Jumalan puoleen. Lopuksi, nämä kaksi syytä ovat herättäneet - kuten ei koskaan aikaisemmin - ihmiskunnan avunhuudon. Se on selkeämpi, puhtaampi ja epäitsekkäämpi kuin minään muuna aikana ihmisen historiassa, koska se perustuu selkeämpään ajatteluun ja yhteiseen ahdinkoon. Tosi uskonto on jälleen nousemassa esiin ihmisten sydämissä kaikissa maissa.
Tämä jumalallisen toivon ja taustan tiedostaminen voi kenties johtaa ihmiset takaisin kirkkoon, maailmanuskontoihin, mutta varmimmin se tulee johtamaan heidät takaisin Jumalan luo.
Uskonto on varmuudella nimi, jonka me annamme ihmiskunnan avunpyynnölle, joka saa Jumalan hengen antamaan vastauksensa. Tämä henki työskentelee jokaisessa ihmissydämessä ja kaikissa ryhmissä. Se toimii myös planeettamme henkisen hierarkian kautta. Se pakottaa hierarkian päämiehen, Kristuksen, ryhtymään toimintaan, ja hänen aloittamansa toiminta johtaa hänen paluuseensa hänen oppilaidensa kanssa.
Ajatus Kristuksen paluusta on mitä tutuin, ja käsityksellä Jumalan pojasta, joka palaa vastauksena ihmisen tarpeeseen, on paikkansa useimpien maailmanuskontojen opetuksessa. Aina siitä saakka kun hän näennäisesti lähti siihen piiriin, johon uskolliset hänet asettivat, näiden ihmisten pienet ryhmät ovat järkeilleet itsensä uskomaan, että sinä ja sinä päivänä hän on palaava, mutta heidän ennustuksensa ja odotuksensa ovat aina olleet tuomitut epäonnistumaan. Hän ei ole tullut. Rahvas on nauranut sellaisille ihmisille, ja älymystö on moittinut heitä. Heidän silmänsä eivät ole nähneet häntä, eikä hänen läsnäolostaan ole ollut mitään todellista merkkiä. Tänään tuhannet tietävät, että hän on tuleva, että suunnitelmat hänen saapumisekseen on jo laadittu, mutta he eivät aseta mitään päivämäärää tai tuntia. Vain kaksi tai kolme henkilöä tietää ajan, "sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista." (Matt..24:44).
Kaikkien uskonsuuntien oikeaoppisten ajattelijoiden on vaikea hyväksyä tosiasiaa, että Kristus ei voi palata, koska hän on aina ollut täällä maamme päällä seuraamassa ihmiskunnan henkistä kohtaloa. Hän ei ole koskaan jättänyt meitä, vaan fyysisessä ruumiissaan ja turvallisesti kätkettynä (mutta ei salassa) hän on opastanut henkistä hierarkiaa, hänen oppilaitaan ja työntekijöitään, jotka ovat yhteisesti hänen kanssaan lupautuneet maan palvelemiseen. Hän voi vain tulla uudelleen.
On henkinen tosiasia, että ne, jotka ovat siirtyneet hautaluolasta ylösnousemuselämän täyteyteen, voidaan nähdä samaan aikaan kun he välttävät uskovien silmät. Näkeminen ja käsittäminen ovat kaksi hyvin erilaista asiaa., Eräs suuri asia, joka ihmiskunnan on lähitulevaisuudessa käsitettävä, on se, että hän on aina ollut kanssamme ja jakaa kanssamme sivilisaatiomme tutun hyödyllisyyden ja sen erityispiirteet ja sen monet lahjat ihmisille.
Ne, jotka havaitsevat ja tulkitsevat oikein ajan merkit, voivat nähdä hänen ja hänen oppilaidensa lähestymisen varhaiset merkit. Eräs näistä merkeistä on se, että ne, jotka rakastavat kanssaihmisiään, liittyvät henkisesti yhteen. Tämä on todellisuudessa Herran ulkonaisen fyysisen armeijan organisoimista - armeijan, jolla ei ole muita aseita kuin rakkaus, oikean puhe ja oikeat ihmisten väliset suhteet. Tämä tuntematon organisaatio on kasvanut ilmiömäisellä nopeudella sodan jälkivaikutuksen aikana, koska ihmiskunta on väsynyt vihaan ja kiistelyyn.
Kristuksen yleinen henkilöstö on jo aktiivinen maailmanpalvelijoiden uuden ryhmän muodossa. He ovat aivan yhtä voimakas edelläkävijöiden ryhmittymä kuin ne, jotka ovat aina edeltäneet suuren maailmanhahmon astumista ihmiskunnan elämän näyttämölle. Heidän työnsä ja vaikutuksensa voidaan nähdä ja tuntea kaikissa maissa, eikä mikään voi tuhota sitä, mitä he ovat saavuttaneet.
Ilmaistun ja ääneen lausutun invokaation henkistä ja organisoivaa vaikutusta on myös kokeiltu vuodesta 1935 lähtien, ja ihmiskunnan avunhuudon energia on suunnattu niihin kanaviin, jotka ulottuvat maasta sille korkealle paikalle, jossa Kristus asuu. Sieltä se on siirretty niihin vielä korkeampiin piireihin, joissa Maailman herran, Päivien muinaisen, kaikkien Isän sekä niiden luovien energioiden ja elävien olentojen, jotka oleskelevat siellä hänen kanssaan, huomio voidaan kohdistaa ihmiskuntaan, jolloin voidaan ottaa ne askeleet, jotka nopeammin ilmaisevat Jumalan tarkoitukset.
Ensimmäistä kertaa ihmisen historiassa maan ihmisten vaatimus on niin voimakas ja niin yhdenmukainen jumalallisen päämäärän kanssa, ajassa ja paikassa, että lopputulos on ehdottoman varma. Odotetun henkisen edustajan täytyy tulla.
Tällä kertaa hän ei tule yksin, vaan hänen seurassaan ovat ne, joiden elämät ja sanat herättävät tunnustuksen kaikilla inhimillisen ajattelun alueilla. Symboliset ennustukset, joita esiintyy kaikissa maailman pyhissä kirjoituksissa tästä edessä lähestyvästä tapahtumasta tulevat osoittautumaan tosiksi. Niiden symbolismi on kuitenkin tulkittava uudelleen. Olosuhteet ja tapahtumat eivät välttämättä tule olemaan täsmälleen sellaisia kuin mihin pyhät kirjoitukset viittaavat. Esimerkiksi, hän todellakin tulee "taivaan pilvissä" (Matt. 26:64), kuten kristilliset pyhät kirjat sanovat, mutta mitä suurta kiinnostusta se nyt herättäisi, kun miljoonat ihmiset kaikkina päivän ja yön tunteina tulevat ja menevät pilvissä? Mainitsen tämän eräänä huomattavimpina ja tutuimpana ennustuksena, joka merkitsee kuitenkin vain vähän modernissa sivilisaatiossamme. Tärkein seikka on se, että hän tulee.
Wesak juhlaa on kautta vuosisatojen vietetty eräässä hyvin tunnetussa laaksossa Himalajalla (jos oikeauskoiset vain uskoisivat sen). Sen tarkoituksena on:
1. Vahvistaa tosiasia, että Kristus on ollut fyysisesti läsnä kanssamme hänen niin kutsutusta lähdöstään saakka.
2. Osoittaa (fyysisellä tasolla) itämaisen ja länsimaisen Jumalan lähestymisen tavan yhteenkuuluvuus. Molemmat, sekä Kristus että Buddha, ovat läsnä.
3. Muodostaa kokoontumis- ja kohtauspaikka niille, jotka vuosittain - synteesissä ja symbolisesti - yhdistävät Isän kodin, Jumalan valtakunnan ja ihmiskunnan ja jotka edustavat niitä.
4. Osoittaa Kristuksen työn luonne suurena ja valittuna Välittäjänä, henkisen hierarkian edustajana ja Maailmanpalvelijoiden uuden ryhmän johtajana. Persoonassaan hän ilmaisee heidän vaatimuksensa Jumalan valtakunnan, joka on tässä ja nyt, olemassaolon tunnustamiseksi.
Kenties eräs tärkeimmistä viesteistä kaikille niille, jotka lukevat näitä sanoja, on se suuri totuus ja tosiasia, että Kristus ja hänen oppilaidensa ja toimeenpanijoiden ryhmänsä ovat fyysisesti läsnä tänä aikana maan päällä sekä se, että he toimivat ihmiskunnan puolesta ja ovat läheisessä suhteessa toisiinsa. Tämä suhde tulee näkyviin eräissä suurissa henkisissä juhlissa, joissa osoitettuun suhteeseen kuuluu, ei vain Jumalan valtakunta, vaan myös Isä ja Isän koti. Nämä juhlat ovat pääsiäisjuhla, Buddhan juhla, jossa hän fyysisesti läsnä olevana ilmaisee planeettamme henkistä yhteenkuuluvaisuutta, ja kesäkuussa oleva juhla, joka on erityisesti Kristuksen juhla, jolloin hän - maailmanpalvelijoiden uuden ryhmän johtajana - käyttää uutta invokaatiota kaikkien hyväntahdon ihmisten puolesta kaikissa maissa. Samaan aikaan hän kokoaa yhteen kaikkien niiden kansanjoukkojen järjestymättömät ja lausumattomat vaatimukset, jotka etsivät uutta ja parempaa elämäntapaa. He haluavat rakkautta jokapäiväiseen elämään, oikeita ihmisten välisiä suhteita ja kaiken perustana olevan suunnitelman ymmärtämistä.
Nämä fyysiset tapahtumat ovat tärkeitä eivätkä teologisten uskontojen epämääräiset toiveet ja lupaukset. Tärkeätä on, että planeetallamme ovat fyysisesti läsnä sellaiset tunnustetut henkiset hahmot kuin Maailman herra, Päivien muinainen, Jumalan valtaistuimen edessä olevat seitsemän henkeä, Buddha, idän henkinen johtaja sekä Kristus, joka on lännen henkinen johtaja - jotka kaikki saatetaan tänä ratkaisevana aikana huomiomme piiriin. Epämääräinen usko heidän olemassaoloonsa, haaveelliset spekulaatiot heidän työstään ja kiinnostuksestaan ihmiskunnan hyvinvointia kohtaan, sekä uskovien (kuin myös epäuskoisten) epäuskottava, mutta silti toiveikas toiveajattelu tulevat pian antamaan sijaa varmalle tiedolle ja visuaaliselle tunnistamiselle ja toimeenpanevan työn todistettaville merkeille ja ihmiskunnan (epätavallisen kyvykkäiden ihmisten toimeenpanemalle) poliittisen, uskonnollisen, taloudellisen ja sosiaalisen elämän uudelleen-järjestämiselle.
Kaikki tämä ei tapahdu jonkun julistuksen tai jonkin valtavan planetaarisen tapahtuman seurauksena, joka saisi ihmiset kaikkialla sanomaan: "Katso, hän on täällä! Katso, nämä ovat hänen jumaluutensa merkit!", sillä se herättäisi vain antagonismia ja naurua, vastustusta tai fanaattista herkkäuskoisuutta. Se tulee toteutumaan voimakkaan johtajuuden tunnustamisena, maailmantapahtumissa tapahtuvien dynaamisten, mutta loogisten muutosten kautta ja ihmisjoukkojen toiminnan kautta, toiminnan, joka syntyy heidän tietoisuutensa syvyyksistä. Monia vuosia sitten kiinnitin huomiota siihen, että Kristus tulisi kolmella tavalla tai paremminkin, että hänen läsnäolonsa voitaisiin todistaa kolmessa eri vaiheessa.
Viittasin siihen, että ensimmäinen liike, jonka hän tekisi, olisi ihmisen henkisen tietoisuuden elävöittäminen, ihmiskunnan henkisten vaatimusten esiin herättäminen laajassa mittakaavassa ja ihmissydämessä olevan Kristus-tietoisuuden kasvattaminen maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Tämä on jo tehty, ja tulokset ovat olleet erittäin hyviä. Tämän prosessin tosiasiallisesta luonteesta ovat kumoamattomina ilmauksina hyvän tahdon ihmisten, hyvinvoinnin puolesta työskentelevien ja niiden äänekkäät vaatimukset, jotka ovat omistautuneet kansainväliseen yhteistyöhön, maailman hädän lieventämiseen ja oikeiden ihmisten välisteiden suhteiden luomiseen. Se valmistustyön vaihe, joka viittaa hänen tulemiseensa, on nyt saavuttanut vaiheen, jossa mikään ei voi estää sen kehitystä tai hidastaa sen vauhtia. Huolimatta siitä, miltä asia päältäpäin näyttää, tämä Kristus-tietoisuuden nousu on ollut menestyksellistä ja sillä, mikä saattaa näyttää käänteiseltä toiminnalta, ei ole merkitystä pidemmän päälle, vaan se on ainoastaan väliaikaista luonteeltaan.
Hierarkian toinen tarkoituksellinen liike on vaikuttaa valistuneiden ihmisten mieliin kaikkialla niiden henkisten ideoiden kautta, jotka ilmentävät uusia totuuksia, niiden uusien käsitteiden "laskeutumisella" (jos sitä voitaisiin näin kuvata), jotka tulevat ohjaamaan ihmisten elämää, sekä sen kautta, että Kristus itse tulee varjostamaan kaikkia maailman oppilaita ja maailmanpalvelijoiden uutta ryhmää. Tämä hierarkian suunniteltu liike edistyy hyvin.
Miehet ja naiset kaikkialla ja kaikilla elämänalueilla ilmaisevat niitä uusia totuuksia, joiden tulisi tulevaisuudessa ohjata inhimillistä elämää. He rakentavat niitä uusia organisaatioita, liikkeitä ja ryhmiä - suuria tai pieniä - jotka perehdyttävät ihmiset vallitseviin tarpeisiin ja siihen, kuinka niihin vastataan. He tekevät tämän, koska heidän sydämiensä lämpö ajaa heidät siihen ja siksi, että he vastaavat rakkaudella ihmisten hätään. Ilman että he muotoilisivat asiaa siten, he kuitenkin pyrkivät tekemään Jumalan valtakunnan näkyväksi maan päällä. Näiden tosiasioiden kieltäminen ei ole mahdollista kun otetaan huomioon järjestöjen, kirjojen ja puheiden paljous.
Kolmanneksi meille on kerrottu, että Kristus saattaisi tulla omassa persoonassaan ja kävellä ihmisten joukossa, kuten hän teki aikaisemmin. Tämä ei ole vielä tapahtunut, mutta on laadittu suunnitelmia, jotka tekevät sen hänelle mahdolliseksi. Noihin suunnitelmiin ei sisälly, että jokin sievä lapsi syntyisi johonkin sievään kotiin maan päällä. Ne eivät herätä hyvää tarkoittavien ja yksinkertaisten ihmisten villejä väitteitä ja herkkäuskoista tunnustusta, kuten on niin usein laita tänään.
Kukaan ei liioin ilmesty ja sano: "Tämä on Kristus. Hän on tällä tai hän on siellä." Kiinnittäisin kuitenkin huomiotanne siihen, että sellaisten kertomusten ja väitteiden laaja levinneisyys, vaikka ne ovatkin ei-toivottuja, harhaanjohtavia ja vääriä, osoittaa ihmisten odottavan hänen tuloaan. Usko hänen tulemiseensa on perustavanlaatuinen ihmisen tietoisuudessa. Sitä miten ja millä tavalla hän tulee, ei ole vielä ratkaistu. Täsmällinen hetki ei ole vielä koittanut eikä hänen ilmestymisensä menetelmää ole vielä määrätty. Ne kaksi aikaisempaa valmistavaa liikettä, jotka hierarkia on hänen ohjauksessaan tehnyt, ovat takuuna, että hän tulee, ja kun hän niin tekee, ihmiskunta tulee olemaan valmis.
Kootkaamme yhteen eräitä aspekteja työstä, jonka hän pani alkuun 2000 vuotta sitten, koska ne antavat johtolangan hänen tulevaan työhönsä. Eräät niistä ovat teille hyvin tuttuja, sillä maailman uskonnot ja erityisesti kristinuskon opettajat ovat korostaneet niitä. Mutta he kaikki ovat saaneet hänen työnsä näyttämään vaikeasti käsitettävältä, ja hänen jumaluutensa liiallinen korostaminen (jota hän ei itse milloinkaan tehnyt) on saanut näyttämään, että hän ja vain hän, eikä kukaan muu, voisi mahdollisesti tehdä samoja tekoja. Teologit ovat unohtaneet, että hän itse sanoi: "Te tulette tekemään suurempia tekoja, koska minä menen Isäni tykö."(Joh. 14:12). Tässä hän viittasi siihen, että hänen siirtymisensä Isän kotiin aiheuttaisi ihmisille sellaisen henkisen voiman, syvän ymmärtämyksen ja luomiskyvyn vuodatuksen, että heidän tekonsa ylittäisivät hänen tekonsa. Koska hänen opetuksensa ovat vääristyneet ja etääntyneet ihmisestä, me emme ole vielä tehneet noita "suurempia tekoja". Jonakin päivänä me varmasti tulemme niitä tekemään ja - eräillä suunnilla - olemme jo tehneetkin. Sallikaa minun kertoa eräistä hänen tekemistään asioista, joita myös me voimme tehdä ja joissa hän tulee meitä auttamaan.
1. Kristus aloitti rakkauden aikakauden, ja ensimmäistä kertaa ihmisen historiassa Jumalan rakkaus ruumiillistui ihmisessä. Tuon jumalallisen rakkauden ilmaus on yhä kehittymässä. Maailma ei ole vielä täynnä rakkautta, ja vain harvat ymmärtävät sanan todellisen merkityksen. Mutta - vertauskuvallisesti puhuen - kun Yhdistyneet kansakunnat ovat nousseet todelliseen ja tosiasialliseen voimaansa, maailman hyvinvointi on silloin taattu. Mitä muuta on tuo hyvinvointi kuin toiminnassa ilmenevää rakkautta? Mitä muuta on kansainvälinen yhteistyö kuin rakkautta maailmanlaajuisessa mittakaavassa? Nämä ovat asioita, joita Jumalan rakkaus Kristuksessa ilmaisi, ja ne ovat asioita, joita me tänään täällä koetamme toteuttaa. Me pyrimme tekemään sen laajassa mittakaavassa ja huolimatta vastustuksesta - vastustuksesta, joka voi vain väliaikaisesti menestyä, sillä niin voimakas on ihmisen heränneen hengen voima. Nämä ovat asioita, joita hierarkia jo tähän saakka menestyksellisissä toiminnoissaan tukee ja joiden tukemista he tulevat jatkamaan.
2. Kristus opetti myös, että Jumalan valtakunta oli maan päällä ja kehotti meitä etsimään sitä ensimmäiseksi ja jättämään muut asiat toiselle sijalle sen vuoksi. Tuo valtakunta on aina ollut kanssamme, ja se on muodostunut kaikista niistä, jotka kautta aikojen ovat pyrkineet henkisiin päämääriin, jotka ovat vapauttaneet itsensä fyysisen kehon rajoituksista, tunteiden vallasta ja mielen esteistä. Sen kansalaisia ovat ne, jotka tänään enemmistölle tuntemattomina elävät aineellisissa kehoissa, työskentelevät ihmiskunnan hyvinvoinnin puolesta ja käyttävät emootioiden sijasta rakkautta yleisenä menetelmänään ja muodostavat tuon "valaistuneiden mielien" suuren ryhmän, joka ohjaa maailman kohtaloa. Jumalan valtakunta ei ole jotakin, joka laskeutuu maan päälle kun ihmiset ovat riittävän hyviä. Se on jotakin, joka toimii tehokkaasti tänään ja vaatii tunnustamista. Se on organisoitu ryhmä, joka herättää jo tunnustusta niiltä ihmisiltä, jotka etsivät ensin Jumalan valtakuntaa ja jotka havaitsevat sitä kautta, että heidän etsimänsä valtakunta on täällä. Monet tietävät Kristuksen ja hänen oppilaidensa olevan fyysisesti läsnä maan päällä, ja heidän hallitsemansa valtakunta lakeineen ja toimintoineen on monien tuntema, ja näin on ollut kautta vuosisatojen.
Kristus on maailman parantaja ja pelastaja. Hän työskentelee, koska hän on kaiken todellisuuden sielun ruumiillistuma. Hän työskentelee tänään, kuten hän työskenteli Palestiinassa 2000 vuotta sitten, ryhmien kautta. Siellä hän työskenteli kolmen rakkaan oppilaan, 12 apostolin, valittujen 70 ja kiinnostuneiden 500 kautta. Nyt hän työskentelee mestareidensa ja heidän ryhmiensä kautta ja sitä kautta suuresti voimistaa pyrkimyksiään. Hän voi työskennellä ja hän tulee työskentelemään kaikkien ryhmien kautta juuri niin pitkälle kuin he varustautuvat suunniteltuun palveluun ja rakkauden jakamiseen ja tulevat tietoiseen yhteyteen sisäisten ryhmien suuren voiman kanssa.
Ne ryhmät, jotka ovat aina julistaneet Kristuksen fyysistä läsnäoloa, ovat vääristäneet opetuksen merkityksettömiä yksityiskohtia koskevilla dogmaattisilla väitteillä ja naurettavilla vakuutuksilla, niin että asiaan kätketty totuus on saanut vain vähän tunnustusta, eivätkä he ole kuvanneet valtakuntaa, joka olisi puoleensavetävä. Tuo valtakunta on olemassa, mutta se ei ole katumusharjoitusten tai kultaisten harppujen paikka, jonka täyttävät älyttömät fanaatikot, vaan se on palvelun kenttä ja paikka, jossa jokaisella on täydet mahdollisuudet toteuttaa jumaluuttaan ihmiskunnan palvelemisessa.
3. Kirkastuksessa Kristus paljasti loiston, joka asuu synnynnäisenä kaikissa ihmisissä. Siinä kolminainen alempi luonto - fyysinen, emotionaalinen ja mentaalinen - esitetään maahan lyötynä paljastetun kirkkauden edessä.
Tuona hetkenä, jolloin immanentti Kristus oli inkarnoituneena ja jolloin kolme apostolia edusti ihmiskuntaa, Isän kodista tuli ääni, joka tunnusti paljastetun jumaluuden ja kirkastetun Kristuksen poikauden. Tähän synnynnäiseen jumaluuteen ja tähän tunnustettuun poikauteen perustuu kaikkien ihmisten veljeys - yksi elämä, yksi loisto, joka tullaan paljastamaan ja yksi jumalallinen suhde. Tänään ihmisen loisto ja hänen perimmäiset suhteensa (vaikka niihin ei sisältyisikään viittauksia hänen jumaluudestaan) ovat jo tosiasioita ihmisen tietoisuudessa. Niitä vielä valitettavia ominaisuuksia, jotka näyttäisivät kumoavan väitteet jumaluudesta, täydentää ihmisen saavutusten ihmeellisyys ja hänen voittonsa luonnon ylitse. Tieteellisten saavutusten loisto ja suurenmoiset luovan taiteen osoitukset - sekä modernit että muinaiset - eivät jätä sijaa epäillä ihmisen jumaluutta. Tässä ovat siten ne "suuremmat teot", joista Kristus puhui, ja tässä on jälleen ihmissydämessä asuvan Kristuksen riemuvoitto.
Se, että tästä Kristus-tietoisuuden voitosta täytyy aina puhua uskonnon, kirkossa käymisen ja oikeaoppisen uskon ehdoilla, on eräs pahan voimien uskomattomimmista voitoista. Jumalan valtakunnan kansalaisena oleminen ei merkitse, että ihmisen täytyy välttämättä olla jonkin oikeaoppisen kirkkokunnan jäsen. Ihmissydämessä olevaa jumalallista Kristusta voidaan ilmentää monilla ihmiselämän alueilla - politiikassa, taiteissa, taloudessa, aidossa sosiaalisessa elämässä, tieteessä ja uskonnossa. Tässä olisi viisasta muistaa, että ainoan kerran kun on merkitty muistiin, että Kristus (aikuisena) vieraili juutalaisten temppelissä, hän aiheutti häiriötä! Ihmiskunta on kulkemassa loistosta loistoon, ja historian pitkässä panoraamassa tämä on selvästi havaittavissa. Tuo loisto on tänään paljastettu ihmisen toiminnan kaikilla aloilla, ja niiden kirkastuminen, jotka ovat inhimillisen sivistyksen aallonharjalla, on hyvin lähellä.
4. Lopulta ristiinnaulitsemisen tai (kuten sitä idässä tavallisesti kutsutaan) suuren kieltäymyksen riemuvoitossa Kristus ankkuroi ensimmäistä kertaa maan päälle jumalallisen tahdon heiveröisen säikeen, tahdon, joka lähti Isän kodista (Shamballa) ja siirtyi Jumalan valtakunnan ymmärtävään huostaan ja saavutti ihmiskunnan Kristuksen välityksellä. Eräiden suurten Jumalan poikien välityksellä jumalallisen kolminaisuuden kolme jumalallista aspektia tai ominaisuutta - tahto, rakkaus ja äly - ovat tulleet osaksi ihmisen ajattelua ja pyrkimystä. Kristityt ovat taipuvaisia unohtamaan, että Kristuksen elämän viimeisten tuntien kriisi ei tapahtunut ristillä, vaan Getsemanen puutarhassa. Silloin hänen tahtonsa - tuskassa ja lähes epätoivossa - sulautui Isän tahtoon. "Isä", hän sanoi, "ei minun, vaan sinun tahtosi tapahtukoon." (Luuk. 22:42).
Jotakin uutta, jota kuitenkin oli suunniteltu aivan aikojen alusta saakka, tapahtui silloin tuossa hiljaisessa puutarhassa. Kristus, joka edusti ihmiskuntaa, ankkuroi jumalallisen tahdon maan päälle ja teki älykkäälle ihmiskunnalle mahdolliseksi sen täytäntöön panemisen. Siihen saakka tuo tahto oli ollut tunnettu Isän kodissa. Kristuksen alaisena työskentelevä henkinen hierarkia oli tunnistanut sen ja soveltanut sitä maailman tarpeisiin. Sen ansiosta mitä Kristus teki kriisinsä hetkenä satoja vuosia sitten, ihmiskunta voi tänään lisätä oman ponnistuksensa tuon suunnitelman toteuttamiseksi. Isän kodin tahto hyvään voi tulla Jumalan valtakunnan hyväksi tahdoksi, ja älykäs ihmiskunta voi muuntaa sen oikeiksi ihmisten välisiksi suhteiksi. Siten Jumalan tahdon suora linja tai säie ulottuu nyt korkeimmasta paikasta alimpaan pisteeseen, ja se voi vähitellen tulla nousun kanavaksi ihmisen pojille ja laskeutumisen kanavaksi Jumalan rakastavalle, elävälle hengelle.
Unohtakaamme etäisyys, kaukaisuus ja epämääräisyys ja ymmärtäkäämme, että me puhumme täsmällisistä ja kirjaimellisista tapahtumista planeetallamme. Me käsittelemme oivalluksia, tapauksia ja tosiasiallisia tapahtumia, jotka ovat monien tietoista omaisuutta. Historiallinen Kristus ja ihmissydämessä oleva Kristus ovat planetaarisia tosiasioita.
Tässä Kristuksen paluussa on eräs puoli, jota ei ole koskaan käsitelty ja johon ei ole milloinkaan viitattu. Se koskee sitä, mitä Kristukselle itselleen merkitsee tämä astuminen jälleen ihmisten joukkoon ja paluu ulkoiseen jokapäiväiseen elämään. Miltä hänestä itsestään tuntuu kun hänen saapumisensa hetki koittaa?
Uudessa testamentissa puhutaan suuresta vihkimyksestä, jolle me olemme antaneet nimen taivaaseen astuminen. Siitä me emme tiedä mitään. Evankeliumikertomuksessa meille annetaan vain muutamia tiedonkohtia, joita ovat vuorenhuippu, läsnä olevat katselijat ja Kristuksen vakuuttavat sanat, ettei hän jättäisi heitä. Sitten pilvi vei hänet heidän näkyvistään. (Apt.1:9) Läsnä ei ollut ketään, joka olisi voinut seurata häntä. Heidän tajuntansa ei voinut tunkeutua paikkaan, johon hän oli päättänyt mennä. He jopa tulkitsivat väärin hänen sanansa, eikä ihmiskunta ei ole koskaan käsittänyt hänen katoamistaan tai hänen jatkuvan mutta huomaamattoman läsnäolonsa merkitystä muuta kuin epämääräisessä ja mystisessä merkityksessä. Kaksi Jumalan tuntijaa, jotka myös olivat läsnä, vakuuttivat katselijoille, että hän tulisi takaisin samalla tavalla. Hän nousi taivaaseen. Pilvet vastaanottivat hänet. Tänään planeettaamme peittävät pilvet odottavat, että ne saavat paljastaa hänet.
Hän odottaa nyt alas laskeutumista. Tämä laskeutuminen onnettomaan maailmaamme ei tarjoa hänelle houkuttelevaa kuvaa. Hänen täytyy lähteä rauhallisesta piilopaikastaan vuoristomajastaan, jossa hän on odottanut, ohjannut ja valvonut ihmiskuntaa ja jossa hän on kouluttanut oppilaitaan, vihittyjään ja maailmanpalvelijoiden uutta ryhmää lunastaakseen näkyvästi paikkansa maailman näyttämöllä ja ottaakseen osaa suureen draamaan, jota siellä näytellään. Tällä kertaa hän ei tule esittämään osaansa pimennossa, kuten hän aikaisemmin teki, vaan koko maailman silmien edessä. Planeettamme pienuuden, radion ja television laajan levinneisyyden ja nopean viestinnän vuoksi kaikki seuraavat häntä, ja tämä näkymä sisältää hänelle varmasti eräitä kauhuja. Siihen liittyy koetuksia, tärkeitä järjestelyjä sekä tuskallisia ja väistämättömiä kokemuksia. Hän ei tule ihmisen tietämättömyyden luomana kaikkivoivana Jumalana, vaan Kristuksena, joka perusti Jumalan valtakunnan maan päälle. Hän tulee täydellistämään työn, jonka hän aloitti ja ilmentämään jälleen jumaluutta paljon vaikeammissa olosuhteissa.
Kristus kärsii kuitenkin enemmän omaan joukkoonsa kuuluvien kuin ulkoisessa maailmassa olevien vuoksi. Edistynyt pyrkijä haittaa hänen työtään enemmän kuin älykäs ajattelija. Maailman ihmisten julmuus ei aiheuttanut hänelle syvimpiä suruja. Niitä aiheuttivat hänen omat oppilaansa sekä ihmiskunnan joukkosuru, joka oli levittäytynyt koko elämisen jaksoon - menneeseen, nykyiseen ja tulevaan.
Hän tulee korjaamaan niiden virheet ja väärintulkinnat, jotka ovat uskaltaneet tulkita väärin hänen yksinkertaiset sanansa heidän tietämättömyytensä mukaisesti, ja tunnistamaan ne, joiden uskollinen palvelu on tehnyt hänen paluunsa mahdolliseksi. Häntäkin odottaa suuri koe, joka on valmistautumista suureen vihkimykseen, ja kun hän on läpäissyt kokeen ja täyttänyt tehtävänsä, hän siirtyy vielä korkeampaan asemaan Isän kodissa tai johonkin kaukaiseen palvelun paikkaan, jonne vain kaikkein ylhäisimmät voivat seurata häntä. Hänen nykyisen asemansa ottaa silloin haltuunsa se, jota hän on siihen valmistanut ja kouluttanut.
Mutta ennen kuin kaikki tämä voi tapahtua, hänen on jälleen astuttava julkisuuteen. Hänen on esitettävä osansa maailman tapahtumissa ja osoitettava tehtävänsä puitteet. Hän tulee keräämään ympärilleen, lihallisessa muodossa, valitut kumppaninsa ja neuvojansa. Nämä eivät ole niitä, jotka kerääntyivät hänen ympärilleen noina aikaisempina yksinkertaisempina aikoina, vaan niitä ihmisperheen jäseniä, jotka tänään tunnustavat hänet ja valmistautuvat mahdollisuuksiensa mukaan työskentelemään hänen kanssaan. Maailma, johon hän nyt suunnittelee palaavansa, on erilainen, ja se johtuu suureksi osaksi ihmisjoukkojen älyllisestä kehityksestä.
Tästä koituu hänelle suuria vaikeuksia, sillä hänen on nyt tavoitettava ihmisten äly eikä vain (kuten aikaisemmin) heidän sydäntään, jotta Jumalan tahto voitaisiin älykkäästi toteuttaa maan päällä. Hänen suurimpia tehtäviään on varmastikin oikeiden ihmisten välisten suhteiden luominen kaikilla ihmiselämän alueilla. Pyytäisin teitä käyttämään mielikuvitustanne ja ajattelemaan kaikkia niitä seurauksia, joita liittyy hänen edessään olevaan tehtävään. Pyytäisin teitä pohtimaan vaikeuksia, joita hänen täytyy väistämättä kohdata - ennen kaikkea vaikeutta, joka aiheutuu vallitsevasta väärästä älyllisestä painotuksesta.
Häntä, Jumalan rakkauden edustajaa, pyydetään jälleen työskentelemään maailman näyttämöllä, missä hänen aikaisempi viestinsä on tehty tyhjäksi, jossa se on unohdettu tai sitä on tulkittu väärin 2000 vuotta ja jossa viha ja separatismi ovat luonnehtineet kaikkia ihmisiä kaikkialla. Tämä heittää hänet vieraaseen ilmapiiriin ja tilanteeseen, jossa hän tarvitsee kaikkia jumalallisia voimavarojaan ja jossa niitä koetellaan äärimmäiseen rajaan saakka. Yleisesti hyväksytty ajatus, että hän palaa voittoisana soturina, kaikkivoivana ja vastustamattomana, ei varmasti perustu tosiasioihin. Että hän tulee lopulta johtamaan kansansa, ihmiskunnan, Jerusalemiin, on tosiasia, jolla on varma perustus, mutta se ei ole juutalainen Jerusalemiksi kutsuttu kaupunki, vaan "rauhan paikka" (mitä sana Jerusalem tarkoittaa).
Tämän päivän maailmantilanteen huolellinen tarkastelu ja mielikuvituksen antaumuksellinen käyttö paljastaa vilpittömälle ajattelijalle, kuinka kauhistuttava on se tehtävä, johon hän on ryhtynyt. Mutta hän on jälleen "suunnannut kulkunsa Jerusalemia kohti." (Luuk.9:51). Hän ilmestyy uudelleen ja ohjaa ihmiskunnan sellaiseen sivilisaatioon ja tietoisuudentilaan, jossa oikeat ihmisten väliset suhteet ja maailmanlaajuinen yhteistyö kaikkien hyväksi ovat universaalina johtosävelenä.
Hän tulee - maailmanpalvelijoiden uuden ryhmän ja hyvän tahdon ihmisten kautta - täydellistämään yhteytensä Jumalan tahtoon (Hänen Isänsä asioihin) sellaisella tavalla, että ihmiskunta kääntää ikuisen tahdon hyvään hyväksi tahdoksi ja oikeiksi ihmisten välisiksi suhteiksi. Silloin hänen tehtävänsä on suoritettu. Hän on vapaa jättämään meidät jälleen, mutta tällä kertaa ei palatakseen, vaan jättääkseen ihmisten maailman sen suuren henkisen palvelijan käsiin, josta tulee hierarkian näkymättömän kirkon uusi päämies. Nyt herää kysymys: Miten me voisimme olla hyödyksi? Miten me voimme auttaa tämän valmistavan vaiheen aikana?
Se, mitä henkisen hierarkian jäsenet tekevät, on todellakin paljon. Ne oppilaat, jotka ovat tietoisessa yhteydessä viisauden mestareihin - tai jos pidetään enemmän nimityksestä Kristuksen vanhempiin oppilaisiin - työskentelevät yötä päivää luodakseen sellaisen luottamuksen, oikeat asenteet ja sellaisen ymmärryksen jumalallisesta henkisestä "sysäyksestä" tai yrityksestä, että hänen tiensä tulisi helpommaksi. He ja heidän vähäisempien oppilaiden, pyrkijöiden ja todellisuuden opiskelijoiden ryhmänsä seisovat yhdessä Kristuksen takana ja tekevät hänelle siten mahdolliseksi täyttää tarkoituksensa. Heidän tärkein saavutuksensa on syklinen kriisi planeettamme henkisessä elämässä. Sitä on ennakoitu tuhansia vuosia Isän kodissa (Shamballa).
He ovat rekisteröineet tosiasian, että ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa kaikki kolme henkistä keskusta tai ryhmää, joiden kautta Jumala toimii, ovat yhdessä keskittyneet samaan päämäärään. Shamballa, henkinen hierarkia ja ihmiskunta (Isän koti, Jumalan valtakunta ja ihmisten maailma) pyrkivät kaikki yhdessä laajassa liikkeessä voimistamaan maailman valoa. Tämä valo tulee (ennen tuntemattomalla tavalla) valaisemaan ei vain Isän kotia, joka on planetaarisen valomme alkulähde, vaan myös sitä henkistä keskusta, josta ovat tulleet kaikki nuo opettajat ja maailmanpelastajat, jotka ovat seisseet ihmisen edessä ja sanoneet kuten Hermes, Buddha ja Kristus: "Minä olen maailman valo." Tämä valo virtaa nyt ihmisten maailmaan tuoden valaistusta ihmisten mieliin ja valoa inhimillisen elämän pimeille alueille.
Kristus tuo meille valoa - ja ennen kaikkea muuta - "ylenpalttisen elämän", ja ennen kuin hän sen tekee, me emme tiedä mitä se merkitsee. Me emme voi käsittää sitä paljastusta, jonka tämä tuo mukanaan, emmekä niitä uusia mahdollisuuksia, jotka tulevat avautumaan eteemme. Mutta hänen mukanaan ovat tulossa valo ja elämä, jotka on tulkittava ja sovellettava käytäntöön hyvän tahdon ja oikeiden ihmisten välisten suhteiden ehdoilla. Tähän henkinen hierarkia valmistautuu. Tällä kertaa Kristus ei tule yksin, sillä hänen kanssatyöntekijänsä tulevat hänen mukanaan. Hänen ja heidän kokemuksensa tulevat nyt olemaan erilaiset kuin aikaisemmin, sillä tällä kertaa jokainen silmä tulee näkemään hänet ja jokainen korva tulee kuulemaan häntä ja jokainen mieli tulee lausumaan arvionsa hänestä.
Me voimme vapaasti auttaa jälleenrakennustyössä, johon Kristus aikoo ryhtyä, jos me teemme itsellemme ja kaikille tapaamillemme ihmisille selväksi seuraavat tosiasiat:
1. Että Kristuksen jälleentuleminen on lähellä.
2. Että jokaisessa ihmissydämessä immanenttina oleva Kristus voidaan herättää tunnustamalla hänen tulemisensa.
3. Että maailman pyhissä kirjoissa on vain vertauskuvallisesti viitattu hänen palaamisensa olosuhteisiin. Tämä voi saada aikaan oleellisen muutoksen ihmiskunnan etukäteen omaksumissa käsityksissä.
4. Että tärkein vaadittava valmistautuminen on maailmassa vallitseva rauha. Tuon rauhan täytyy kuitenkin perustua koulutettuun hyvään tahtoon, joka johtaa väistämättä oikeisiin ihmisten välisiin suhteisiin ja siten (kuvaannollisesti puhuen) valon linjojen rakentumiseen kansan ja kansan, uskonnon ja uskonnon, ryhmän ja ryhmän ja ihmisen ja ihmisen välille.
Jos me onnistumme esittämään nämä neljä ideaa koko maailmalle ja välttämään sen älyllisen arvostelun, että kaikki sanottu on liian epämääräistä, profeetallista ja haaveellista, olemme tehneet paljon. On melko varmaa, että vanha truismi "mieli on todellisuuden tappaja" on perimmältään tosi suhteessa ihmisjoukkoihin ja että puhtaasti älyllinen lähestymistapa (joka torjuu vision ja kieltäytyy hyväksymästä todistamatonta) voi olla enemmän väärässä kuin Jumalan tuntijoiden ennakkoaavistukset ja odottavat joukot.
Jumaluuden äly on ankkuroitunut henkiseen hierarkiaan, ja tuo hierarkia koostuu tänään niistä, jotka ovat yhdistäneet itsessään sekä älyn että intuition, käytännöllisen ja näennäisesti epäkäytännöllisen, tosiasioihin nojaavan ja visionäärisen elämäntavan. Siihen kuuluu myös ihmisiä, joiden täytyy elää jokapäiväisen elämän markkinapaikalla. Heidät on kasvatettava jumalallisiin oivalluksiin, jotka ovat olennaisesti fyysisen tason vastauksia uudempiin tajunnan laajentumisiin. Kristus, joka palaa, ei tule olemaan samankaltainen kuin Kristus, joka (näennäisesti) lähti. Hän ei tule olemaan "surujen mies"; hän ei tule olemaan hiljainen mietteliäs hahmo. Hän tulee esittämään henkisiä väitteitä, jotka eivät tarvitse tulkintaa ja joita ei tulkita väärin, sillä hän itse tulee olemaan läsnä kertomassa oikean merkityksen.
Kaksituhatta vuotta hän on ollut näkymättömän kirkon ylin päämies, tuon henkisen hierarkian, joka muodostuu kaikkien uskontojen oppilaista. Hän tunnistaa ne ja rakastaa niitä, jotka eivät ole kristittyjä, vaan jotka ovat pysyneet uskollisina omien uskontojensa perustajille - Buddhalle, Muhammedille ja muille. Hän ei välitä siitä, mikä uskonto on kysymyksessä, jos sen päämääränä on rakkaus Jumalaa ja ihmiskuntaa kohtaan. Jos ihmiset etsivät sitä Kristusta, joka jätti opetuslapsensa vuosisatoja sitten, he eivät kykene tunnistamaan palaavaa Kristusta. Kristuksella ei ole tietoisuudessaan uskonnollisia raja-aitoja.Hänelle ei merkitse mitään mihin uskontoon ihminen kuuluu.
Jumalan Poika on tulossa eikä hän tule yksin. Hänen etujoukkonsa on jo täällä, ja suunnitelma, jota heidän on noudatettava, on jo tehty ja se on selvä. Olkoon hänen tunnistamisensa päämäärämme.
Tämän pamfletin teksti on otettu Alice A. Baileyn kirjan ”Kristuksen jälleentuleminen” kolmannesta kappaleesta, jonka on julkaissut Lucis Press Limited London ja Lucis Publishing Company New York. Kirja on myös julkaistu mm. hollanniksi, suomeksi, ranskaksi, saksaksi, kreikaksi, italiaksi ja espanjaksi.
This pamphlet reaches you as a service activity of World Goodwill. The work is supported solely by the voluntary donations of interested persons.
Correspondence and offers of help in distributing this pamphlet are welcomed. For further information about our work, please visit our web site at www.worldgoodwill.org
WORLD GOODWILL
INTERNATIONAL HEADQUARTERS:
Suite 54, 3 Whitehall Court
London England SW1A 2EF, UK.
AMERICAN HEADQUARTERS:
866 United Nations Plaza
Suite 566-7
New York
N.Y., U.S.A. 10017-1888
EUROPEAN HEADQUARTERS:
1 rue de Varembe (3e)
Case Postale 31
1211 Geneva 20
Switzerland
WORLD GOODWILL toimii luodakseen oikeat ihmisten
väliset suhteet hyvän tahdon voiman käyttämisen kautta.